LIIKKUMINEN TFW OULUN TILOISSA JATKUU
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella tilanne on hallinnassa ja rauhallinen. Näin todettiin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston pitämässä tiedotustilaisuudessa 3.3.2021. Tartuntojen jäljitys toimii tällä hetkellä hyvin ja tartunnanlähteet ovat hyvin jäljitettävissä. Muuntovirusta ei ole alueella tavattu. Kahden viikon aikana tartuntojen ilmaantuvuus on pysynyt reilusti alle 25:ssä.
Alla olevasta raportista nähdään, että harrastustoiminnan kautta tartunnan saaneita on todella pieni osuus sairastuneista.

Rajoitukset ovat aina aluekohtaisia ja tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan tilanne ei edellytä uusia toimenpiteitä yksityisten liikuntapaikkojen toiminnan rajoittamiseen. Tilaisuudessa kumminkin korostettiin sitä, että jokaisella yksilöllä on todella suuri vaikutus epidemian kääntymisestä suuntaan tai toiseen. Pidetään siis huolta mahdollisimman paljon turvaväleistä pukuhuoneissa ja salilla liikuttaessa. Otetaan käyttöön aula- ja pukuhuonetiloissa maskien käyttö sekä pidetään huolta tehokkaasta käsihygieniasta. On hyvä myös välttää pukuhuonetiloja vilkkaimpina iltatunteina. Tällöin laita treenikamppeet päälle jo kotona ja ota salilla ulkovaatteet treenikassiin mukaan. Muistetaan myös puhdistaa välineet käytön jälkeen. Ennen kaikkea tullaan treeneihin vain ja ainoastaan terveenä.
MUOKKAAMME TREENIKALENTERIA SEURAAVASTI:
- Voimatuntien osallistujamäärä rajoitetaan 12 henkilöön turvavälien varmistamiseksi.
- Hurrikaani – tuntien osallistujamäärä pidetään 16 henkilössä. Hurrikaani – tuntien turvavälien hallinta on mahdollista, koska koko sali on käytössämme.
- Tulemme lisäämään Voima 1-, Voima 2- ja Hurrikaani 2- tuntien määrää.
- Hurrikaani 1 – tunnin sisältö muuttuu. Järjestämme yhden harjoituksen tiistaisin klo 18, joka tulee myös facebook – live lähetyksenä. Harjoitus on tarkoitettu toteutettavaksi etäharjoituksena. Harjoitus koostuu napakasta hurrikaani osuudesta ja kevyemmästä kehonhuollosta.
- Loput Hurrikaani 1 – ja Speed&Strength – tunneista muutetaan Voima 1-, Voima 2-, ja Hurrikaani 2 – tunneiksi.
Koko Kamppailuklubilla on vuoden aikana ollut ainoastaan yksi altistuminen. Tämä kertoo siitä, että kiitos kuuluu kaikille teille jäsenille, jotka olette noudattaneet hyvin ohjeistuksia. Jatketaan samaan malliin! 🙏